Luen elämäni tähtiin piirretyistä kuvista
Kuolleiden mielistä, imetyistä unista
Puheeni virtaa auki viilletyistä huulista
Minä synnyin hirtetystä ruumiista
Ryömin kohdusta kylmään maailmaan
Otin äidikseni synkän taivaan
Ei rintaa josta saada ruokani
Join verta ja söin napanuorani
En koskaan oppinut ihmisten kieltä
Omistanut normaalin ihmisen mieltä
Pysyin poissa niiden ihmisten tieltä
Ja tiedän mitä ei toiset ihmiset tiedä
Tunnen joet ja metsät ja vuoret
Montako henkäystä kestävät vuodet
Kun meren aallot yltyvät pauhuun
 Minun kaikki ääneni yhtyvät lauluun

Olen yksin, ei kukaan
Ja kaikkeus, valkeus, pimeys ja onni ja ankeus
Olen kauneus, rumuus ja kateus
Katkeruus, hulluus ja haureus

Näen unia kasvoista jotka vaanivat mua puiden latvoissa
Ja minä katselen halvaantuneena
Kynnet ihooni tarrautuneena
Puhun ikiaikaisten henkien kanssa
Itseäni synkempien maassa
Lausun muille tuntematonta kieltä
Kuljen ennen kulkematonta tietä
Kun pääsen läpi harjoituksen, oivallan
Pystyn taivaltamaan ajatuksen voimalla
Läpi nykyisen ja menneen ja tulevan
Ja kun puhut, tunnen henkien kuulevan
Äänen kosketus tuntee kun juoksen
Läpi aamun, ne kutsuu mut luokseen
Veren väri niinku tummunut ruoste
Ne kutsuu mut luokseen ja nyt minä:

Kun ylitän rajan
Yhdistän ajan
Ja paikan synnytän maailman
Uudeksi
Sieluni silmän lumeksi

Muinainen, entinen, nykyinen, tuleva
Puhuva, tunteva, näkevä, kuuleva
Satava, palava, jäätävä, tuuleva
Silmällä, korvalla, iholla, huulella

Ne tulee paikoissa jossa on paljon ihmisiä ja jossa jännität, tai pelkäät epäonnistumista. Kätesi alkavat täristä, ja pääsi tykyttää kun sydämmesi hakkaa niin lujaa, alat miettii et kuka oikeesti oot ja et miks oot täällä, silmissä sumenee, et tunne enää mitään. Sitä kestää noin puoli tuntia, joka kerta sen jälkeen on yhtä epätodellinen olo.